Millaiset farkut ovat nyt muotia?

Mukavuus on useimmalla meistä tärkein kriteeri arkihousujen valinnassa. Se nousee sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän tulee ikää. Ja minusta on ihanaa, että mukavuutta etsiessä ei tarvitse tinkiä kauneudesta, ainakaan pukeutumisessa.

Housujen malleissa on mistä valita. Uusimpana (siis palanneena) on leveälahkeiset farkut, joskaan eivät siinä leveydessä, kuin ne ovat 70- luvulla olleet. Kun kuulemma lahkeista sai tehtyä hameen.
Pitää kuitenkin muistaa, että leveä lahje lyhentää, joten hyvin lyhyelle ihmiselle en sitä mallia suosittele.
Samettihousut ovat mukavat ja lämpimät näin syksyn viimoja lähestyessä. Meillä myytävä samettihousu on myös maltillisesti lahkeista levenevä.
Ai niin, leveistä lahkeista on vielä sanottava, että ne tuovat kapean vyötärön kauniisti esiin!

Pillifarkut pitävät edelleen pintansa ja tosiasia on, että ne sopivat todella hyvin tunikamittaisen yläosan tai vaikka mekon kanssa puettavaksi. Eli korvaavat legginssit. Farkku on myös lämpimämpi, joka on ainakin vilukissoille pelkkää plussaa.
Pillihousua löytyy myös nahkajäljitelmä-housuna, joka on erittäin trendikäs mekkojen parina!
Kapeat lahkeet tuovat kurvit kauniisti näkyviin, jos sellaisia on, ja yleensä ne ovatkin paras valinta kaarevavartaloiselle.

Suora lahje on suoralle vartalotyypille paras. Eli henkilölle, jolta vyötärö puuttuu. Se sopii niin nilkkureiden, avokkaiden, kuin maihareidenkin kanssa puettavaksi.
Moni jalkaongelmainen asiakas suosii suoraa lahjetta, koska se on armollisempi eli peittää turvotusta tai jalkojen epäsymmetrisyyttä.

Kotimaisuutta arvostetaan.
Niccolei on täysin kotimainen merkki. Kangas tosin tulee Italiasta, mutta suunnittelu ja ompelu on suomalaista käsityötä. Tältä merkiltä löytyy sekä kapeaa, leggins -tyyppistä housua, että suoralahkeista mallia. Materiaalina on viskoosi- strech, joka on erittäin laadukas ja kestävä sekä hengittävä materiaali. Lämmittää kylmällä, mutta ei ole hiostava lämpimällä kelillä. Ja tämän kankaan hyväksi sopii myös mainita, että koiran tai kissan karvat eivät tähän tartu.
Suoralahkeinen malli on hiukan normaalia lyhyemmällä lahkeella eli hyvin monelle asiakkaalle juuri sopivan mittainen. Vajaamittainen lahje on myös muodikas esim. saapikkaiden kanssa puettuna!
Kotimainen tuote on aina hintavampi, mutta laatu ja kestävyys ovat huippuluokkaa, työllisyysvaikutusta unohtamatta.

Muotia on siis oikeastaan kaikki lahkeen mallit ja pituudet. Jokainen valitsee sen itselleen mieluisen, sen jossa on kodikas olo😊.
Mikä lahkeen malli on sinulle mieluisin?

Kauniina syyskuun päivänä, Virpi

Jaa tämä julkaisu